Taidekeskus Retretti

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan Tulosta

Taidekeskus Retretti

 
 
 

Taidekeskus Retretti
on suosittu taiteen ystävien vierailukohde lähellä Parikkalaa. Retretti on Pohjoismaiden suurin taidekeskus. Näyttelytilaa on nykyisin yli 5000 neliömetriä, josta yli puolet ainutlaatuisessa luolastossa. Näyttelytilojen lisäksi luolastossa on suuri kallioon hakattu sali konsertteja ja tilaisuuksia varten. Kesäisin kalliosalissa tunnelmoidaan erilaisten konserttien tunnelmissa, talvisin luolissa voi kokea erilaista seikkailutoimintaa. Retretin näyttelyissä nähdään vuosittain kansainvälisesti tunnettujen mestareiden töiden ohella herättäviä nykytaiteen teoksia. Lapsiakaan ei unohdeta Retretin tarjonnassa.

Retretti sijaitsee noin 40 kilometrin päässä Parikkalasta. Retrettiin pääsee Parikkalasta helposti junalla, bussilla tai henkilöautolla.